Salainen leivontaystävä leikin 13 kierros on "virallisesti" pyöräytetty käyntiin. Marraskuun teemana on isoäitien aikaiset repeptit, eli ns. vanhanaikaiset ohjeet ja tarjottavat.
Ensimmäisenä paketin on vastaanottanut Vaaleanpunainen nonparelli.
Susanna pääsee tekemään pipareita "isoäidin tapaan"

moi. sain keskiviikkona postilaatikosta mieluisen paketin.
paketti sisälsi: pipari muotin, piparkakkujen ohjeen ja koristeluohjeen, koriste sokeria (en ole ennen nähny), servettejä, pakastepusseja, sievän puisen veitsen, ja kivan kukan joka oli ite tehty.
paketti oli kyllä tosi kiva. kovasti tekee mieli tehdä pipareita ja saada koristella niitä uusilla jutuilla. kiitos siis kovasti paketista. jään odottamaan ensikuuta innolla.
Satu on saanut postia:

Marraskuun paketti saapui jo. En osannut sitä heti ensimmäisellä viikolla
odottaa, joten yllätys oli todella suuri, kun sain SLYltäni viestin, että
paketti on jo matkalla.
Tämä ihastuttava paketti sisälsi:
- ranskan lilja muotin (todella upea!!)
- vanilijasokeria
- valkoista (kimaltavaa) koristelugeeliä
- Aivan ihania muffinivuokia (raaskiiko noita edes käyttää)
- Fazerin superherkullista mustikkapiirakka suklaata
- sinisiä kahviservettejä/koristeliinoja
- sinisiä tuikkuja
- ohjeet hiekkahentusiin ja Albertin kekseihin, keksit ovat uusi tuttavuus
- sekä aivan ihana itse askarreltu kortti (kunpa itsekkin osaisi)
Paketti oli todellakin aivan ihana! Parhaat hymyt irrotti kyllä reseptien
"vanha kieli": pestyä voita ja jauhot seulotaan taikinaan :D Iso Kiitos
Salaiselle Ystävälleni tästä ajatuksella kootusta paketista!
Taikakokki pääsee tutustumaan hiekkahentusiin.
Maria on saanut osansa isoäidin leivontaopeista:

Minäkin sain ihanan paketin. Sly:ni kertoi leiponeensa jo lapsena isoäitinsä kanssa ja keränneensä tämän ohjeet talteen. Niinpä sain minäkin isoäidin reseptin Vanhanajan piparkakkuun joka onkin kahvikakku eikä pikkuleipä. Pakettiin oli koottu aineksia kakun tekemiseen. Lisäksi paketissa oli kynttilöitä ja pikkuisia saippuoita. Sekä jotain joka sai aivan sydämeni sulamaan: Kis-kis karkkeja <3
En muistanut laittaneeni Fazerin parhaita lempikarkeikseni. Siksipä yllätys olikin niin ihana! Fazerin parhaathan on aika vanha joten sekin sopii teemaan täydellisesti.
Iso kiitos ja lämpöinen hali sinulle slyni! Varmasti kokeilen ohjetta. Ja ainekset tulevat kyllä käytettyä myös muihin jouluherkkuihin.
Anna pääsee tutustumaan perunakakkuun

Ensimmäinen paketti on vastaanotettu iloisin mielin! :) Kun
pakettikortti saapui kotiin, jo se ilahdutti suuresti! Suuri kiitos
salaiselle ystävälleni! Paketista löytyi ohje Pyhäpäivän
perunakakkuun, sekä siihen tarpeita: sokeria, peruna- ja vehnäjauhoja.
Lisäksi paketissa oli vaniljan makuista Wiltonin massaa koristeluun,
jota odotan innolla päästä kokeilemaan, sekä kauniita servettejä,
kynttilä, nonparelleja ja kakkupapereita.
Isoäidin reseptit kohtaavat Makeita unelmia.
Taikataikina muotuotuu isoäidin reseptien mukaan.
LeenaIloista leivontaa -blogista pääsee makumatkalle paitsi slynsä lapsuuteen, myös omaan lapsuuteensa Rex-kakun matkassa.
Ellun kokkailut on olleet ajatuksissa tätä pakettia kasattaessa...
Ninan lemppareihin on tullut paketti.
Kardemamma pääsee tekemään lusikkaleipiä. Toivottavasti hänellä on tarpeeksi lusikoita... 
Jalanjäljillä-blogiin on tullut paketti.
Leivontaa ja Suklaata -blogissa tuoksuu piparitaikina.
Auringonkukkia -blogissa on iloittu paketista.
Jaanailua -blogiin on saapunut paketti.
Keittiössä tapahtuu, paketti on vastaanotettu.
Piian jutut tuoksuvat kanelilta ja vaniljalta.
Tarinoita Ryytimaan reunalta on pullan tuoksuinen blogi...
Millis on saanut paketin.
Tuulia on saanut paketin:

Tänään vastaanotin teeman mukaisen "isoäidin reseptit"-henkisen, mieltä
ilahduttavan, paketin. Runsas paketti sisälsi viehättäviä
talvikoristerakeita, manteli-rusinoita, mantelirouhetta, neljää erilaista
maustetta, Revontuli-teetä, salmiakkia sekä kiva coctail erilaisia hilloja.
Sokerina pohjalla vanhanajan tyylinen kortti ja Hannatädin pikkuleipien
ohje.
Pikkuleivän tuoksuiset kiitokset salainen leivontaystäväni, kaikki tulee
käyttöön taatusti. Erityisesti ilahduin noista kauniista talvisista
koristerakeista :)
In this life -blogissa on "herkistelty" paketin äärellä
Tinkywinky on saanut postia.
Leipuritar pääsee tutustumaan Rex-kakun saloihin (ja suloihin...)
Mire on saanut postia:

Posti toi tänään minulle marraskuun paketin. Paketti sisälsi:
- pakastekuivattuja mansikoita (tosi hyviä, näistä tykkäävät meillä kaikki)
- kauniita pieniä muffinsivuokia
- vaaleanpunaista sokerikuorrutetta tuubissa pursottimineen (tällaista en
olekan ennen nähnyt, mielenkiintoista päästä kokeilemaan)
- ohjeen aleksanterin leivoksiin
Kiitos mukavasta paketista!
Jenna on saanut postia:

Perjantaina saapui koko kuukauden odottamani pakettikortti postiin.
Sitä sitten vauhdilla hakemaan ennen töihin menoa ja tietenkin se piti
sitten autossa jo aukaista.
Pakettini sisälsi:
*Mummun maustekakkuun ohje (Ihana. Pääsee viim. jouluna kokeilemaan)
*Leivinjauhetta tuollaisessa ihanassa purkissa
*Kanelia ja kardemummaa pussit
*Suklaalevy (Meni heti parempiin suihin)
*Suklaakonvehteja minipaketti (Belgialaista suklaata)
*Marimekon kahviservettejä (ihanan värisiä)
Kiitos Sly:lleni aivan mahtavasta paketista. Odotan innolla jo enskuuta ;)
Petra on saanut postia.
Villasukka on saanut ohjeen piimäkakkuun.
Piia pääsee testaamaan taatelikakkuohjetta. (Onnea tuoreelle/tulevalle ylioppilaalle! Saavutus jo yksistään, mutta etänä ja töiden ohella on todella kunnioitettava saavutus! Blogin nimen mukaisesti, Kätevä Emäntä!)
Irja on saanut postia

Sain oman leivontapaketin perjantaina:
Paketti sisälsi:
irtopohjavuoan
valkoista leivontasuklaata
valkoista sokerikuorrutetta
kookoshiutaleita
marianne crushia
sinivalkoisia koristelutähtiä
kondensoitua maitoa/ kinuskia
kauniin kirjeen, jossa oli ohje argentiinalaisiin leivoskekseihin.
Kiitokset sly:lleni ihansta paketista. Olikohan sly:ltä unohtunut jjokin muotti
paketista?
Kirjeessä siitä oli maininta, mutta en sitä sitten paketista löytänyt.
NaMiNaMi on saanut postia.
Laapero on saanut paketin.
Halibanin herkku -blogiin on saapunut paketti.
Anca on saanut paketin mukana herrrrkullisen kuuloisia ohjeita.
Anu Makeaa Hyvää -blogista on saanut postia.
Pampula pääsee tekemään isoäidin jouluista maustekakkua.
Tuittu on saanut postia.
Susinoita on saanut postia. Tästä linkistä löytyy postaus ja kuva on tässä:

Ella-Maria on saanut paketin:

Viime maanantaina oli tullut paketti, jonka sisältä löytyi pari pikkupakettia rusinoita, purkki ruokasoodaa, hieno täysjyväruisjauhopussi, pyöreä piparimuotti ruispikkuleipiin, kaksi pätkistä, suloinen pikkutarjotin pikkuleiville sekä metallirenkaallinen piparimuotteja. Ohessa oli useampiakin hyvältä vaikuttavia ohjeita, joita varmasti kokeilen jossain vaiheessa. Kiitokset SLY mukavasta ja piristävästä paketista!
Julia on saanut postia.
Kotiäidin kokkaukset menevät isoäitien ohjeilla.
Kati Tivolin epätäydelliset kakut -blogista pääsee tutustumaan Rex-kakkuun.
Annen aittaan on saapunut paketti.
Marilee on saanut postia.
AnuLilli on saanut postia
Ulmai saa kunnian päättää marraskuun pakettiraportit.
******
Kaikki paketit ovat siis perillä, parista paketista puuttuu vielä kuva teknisten haasteiden vuoksi...